Noutamalla väsynyt vai stressaantunut

Noutamalla väsynyt vai stressaantunut koira?

Monet koiraroduista ja osa yksilöistä rauhallisempienkin rotujen sisällä ovat varsin aktiivisia. Energisyyttä koirilta kaivataankin, sillä niistä monia käytetään erilaisten harrastusten ja töiden parissa. Osa roduista on sekä aktiivisessa harrastuskäytössä, että seurakoirina. Kun aktiivinen koira ei olekaan harrastus- tai työkäytössä tai koiran omistajalla on haasteita saada koira sopivaan tasapainotilaan aktiivisuuden kanssa, voi alkaa muodostua arjen ongelmia. Koiran kanssa elävät voivat kokea, että koiralta löytyy virtaa joskus liikaakin. Koiran omistajat joskus kuvailevat, kuinka ovat heittäneet koiralle palloa tuntikausia tai juoksuttaneet päivittäin polkupyörän kanssa, mutta koira ei vaikuta väsyvän - jopa päin vastoin se ehkä virkistyy entisestään.

Väsytetty koira tunnutaan yleisesti yhdistettävän kilttiin koiraan, joka on varsin ymmärrettävää ihmisen näkökulmasta; liikunta väsyttää ja väsynyt koira ei laita samalla tavalla energiaansa ylimääräisyyksiin. Aktiivisella koiralla on usein määrällisesti paljon käyttäytymistä, joka tarkoittaa enemmän toimintaa. Sellaisen koiran omistaja huoahtaa toisinaan helpotuksesta, kun lemmikki on selvästi väsynyt ja käyttäytyminen suuntautuu enemmän lepoon kuin ympäristöstä aktivoitumiseen.

Monilla yliaktiivisiksi kuvailluista koirista voi olla stressiä laji- ja rotutyypillisten tarpeiden täyttymättömyydestä, rauhoittumisvaikeuksia tai muuten vain taipumus fyysisesti aktiiviseen käyttäytymiseen - usein ehkä sekä että. Koiran omistajan voi olla haastavaa tunnistaa mikä koirakaverin saa virittyneeksi ja vaikka omistaja näkisi paljon vaivaa koiransa rauhoittamisen eteen, voi olla että arvaukset osuvat väärään ja koirakaverin stressaantuneisuus jatkuu. Voi olla haastavaa pohtia, tarvitseeko koira yksilönä ja rotunsa puolesta enemmän liikuntaa, vähemmän liikuntaa, erilaista liikuntaa vai kenties enemmän sisältöä liikuntaansa; tulisiko aktivoida syviä lihaksia tasapainoilemalla, isoja lihasryhmiä juoksuttamalla tai jotakin muuta useista vaihtoehdoista? Tämän lisäksi koirilla on kaiken hyväksi omat rotu- ja yksilökohtaiset mieltymyksenä erilaisiin palauttaviin ruokavirikkeisiin, erilaiset sosiaaliset tarpeet ja kaikenlaista muuta omistajaa askarruttavaa, joka kaikki vaikuttaa koiran tasapainoisuuteen. Koska vastaukset eivät ole itsestään selviä ja arvioiminen voi tuntua haastavalta, liikunnan määrän lisääminen tuntuu monesti loogiselta ja sopivalta vaihtoehdolta; koirallahan on liikaa virtaa. Harmillisesti huomaamattamme moni vauhdikas liikunta varsinkin lelun perässä voi salakavalasti lisätä koiran stressiä entisestään.

Stressi ei itsessään ole huono asia, sillä sitä kyllä tarvitaan jo päivittäisistä asioista selviytymiseen. Nykytieteellinen tutkimusaineisto kertoo, että stressiä ei ole oikeastaan hyvää tai pahaa ja sitä tarkkaillaankin lähinnä asteikolla ”kuinka paljon”. Tästä syystä koiran liiallinen aktivoiminen koiran selvästi iloiseksikin tekevillä asioilla ei oikeastaan sulje pois niiden mahdollista virittävyyttä. Mistä sitten tietää, minkälainen tekeminen on aktiiviselle koiralle aidosti pitkällä aikajänteellä kiihdyttävää?

Kuten sanottua, kaikki hauska ei siis todella ole stressitöntä. Moni paimenkoira esimerkiksi innostuu mielellään kepin perään juoksemisesta ja vaikka omistaja voi aivan oikein tulkita tilanteen koiran mielestä viihdyttäväksi, koiran elimistö ei välttämättä nauti kepin heiton tuomasta stressireaktiosta, kuten nopeutuneesta sykkeestä, stressihormoneiden vapautumisesta tai kohonneesta lihasten valmiustilasta. Jollakin koiralla päivittäinen kepeistä innostuminen voi nostaa stressihormoneista mm. kortisolin määrää elimistössä jopa viikon ajan, altistaen koiran yliaktiivisuudelle ja sen myötä ongelmakäyttäytymiselle. Pidempään jatkuessaan tilanne voi tuottaa yleistyneitä stressireaktioita yhä useampiin asioihin, kun taas jollakin toisella yksilöllä tämä ei välttämättä vaikuta koiran käyttäytymiseen jatkossa mitenkään mainittavasti. Riippuu paljon siitä, kuinka koira tilanteen kokee ja minkälaiset valmiudet sillä on palautua.

Sitä emme voi sanoa, että koiran kuin koiran pitäisi säilyttää tasapainonsa tapahtumista huolimatta, vaikka joku herkemmin epätasapainoon menevän koiran kohdalla alkaakin mielellään puhua heikosta hermorakenteesta. Osittain kyseessä on myös opittava taito. Koiran todennäköisen tasapainoisuuden tason määrittää sekä koiran luonnollinen kyky sietää stressiä ja palautua siitä (resilienssi), sekä oppimishistoria rauhoittumisesta ja yllättävistä tilanteista. Vaikka tässä yhteydessä puhumme koiran kyvyistä säilyttää tasapainotilansa muuttuvissa tai heikentyvissäkin olosuhteissa ja stressitilanteissa, se ei toki tarkoita että koiran koetteleminen jatkuvan elimistöllisen stressin kautta vaillinaisilla palautumismahdollisuuksilla olisi sopivaa. Jos koiran opettaa kiirehtimään toistuvasti useiden asioiden parissa, niin varmasti tapahtuu yhtä todennäköisemmin isolla osalla koirayksilöistä. Palautumiseen ja rauhoittumiseen kannattaa laittaa ajatusta jokaisen koirayksilön kohdalla.

"Resilienssi eli sopeutumiskyky

stressitilanteissa kertoo koiran kyvyistä säilyttää tasapainotilansa."

Ihmisen logiikalla kaikki koirasta hauska on sille hyväksi. Ajatellaan, että jos koira noutaa heitettyä palloa kerta toisensa jälkeen riemuissaan, se varmasti tekee koiralle hyvää. Kuitenkin tilanteessa tapahtuu paljon asioita joita ihminen ei välttämättä tule ajatelleeksi, kuten muun muassa opetamme koiraa kiirehtimään ja palkitsemme sen kiireisestä toimimisesta. Toiseksi, koiran elimistö voi myös jäädä koukkuun niihin asioihin, joita siihen vapautuu fysiologisen reaktion aikana. Kaikki eläinkunnan lajit ovat muotoutuneet etsimään keinoja mielihyvähormoneiden saamiseksi. Endorfiinikoukku toimii samalla tavoin vauhdikkassa noutamisessa kuin eroahdistuksessa ihmisen paluussa ja koira voi muuttua hyvin pakkomielteiseksi toimintaa kohtaan. Samoin kuten lääke- tai huumeaddikti ihminen, joka etsii endorfiinejaan tutusta aineesta, oppii koira tavoittelemaan samaa mielentilaa kuin noutaessaan leluaan. Haluaisitko sinä kotona tai ulkona hihnan päähän koiran, joka on yhtä virittynyt kuin keppiä innoissaan noutava koira?

Seuraavan kappaleen väitteet eivät ole absoluuttisia totuuksia läheskään kaikkien koirien kohdalla, mutta monen kohdalla siinä on paljon totuutta; koiran nähdessä lentävän pallon, monen koiran saalisvietti liikkuvien asioiden jahtaamiseen aktivoituu. Koiralla on siis tarve jahdata palloa myös toisesta syystä kuin siitä, että se on hauskaa. Hauskuus on lähinnä seuraus ja jatkumo saalistamiselle. Aktivoimalla alati tätä viettiä aktivoimme koiran kehossa lukuisia stressiä nostattavia toimintoja, jotka eivät välttämättä ole suotuisia. Heittämällä lelua saatamme huomaamattamme jopa kuluttaa koiran elimistöä enemmän kuin koiralla olisi siihen varaa. Harmillisesti kesäaikaan tulee vastaan tapauksia joissa koiran tassun pohjat ovat palaneet rikki urheilu- tai hiekkakentän pohjalla pallon perässä juostessa; ylikiihtynyt koira kun ei ala ontumaan ihan helposti tai välttämättä edes huomaa tilannetta. Hyvin aktiivisessa tilassa erittyvä adrenaliinikin lievittää lisäksi kipua. Moni koira myös juoksee kipua karkuun, jolloin omistaja helposti tekee virhepäätelmän koiran kunnosta. Joskus todellakin on niin, että mitä kovempaa ja pakkomielteisemmin koira juoksee, sitä kipeämpi se todellisuudessa on.

Tietenkin pallon noutaminen, agility tai muut kiihdyttävät tekemiset ovat usein hauskoja ja mahtavia. Hauskaa ja mahtavaa ei kuitenkaan ole niiden järjen rajojen ylittäminen. On tärkeää pohtia, missä kohtaa päivää oma koira palautuu vauhdikkaista tekemisistä. Aktiivista koiraa ei ole mielekästä pyrkiä vain rauhoittamaan, sillä käyttäytymistarpeet alkavaat huutamaan kyllä tyydyttymättömyyttään ennen pitkää; keskeistä on löytää vauhdikkaaseen tekemiseen järki ja hyvät palautumiskeinot sen jälkeen. Olisi tärkeää pohtia kiihdyttävien ja rauhoittavien virikkeiden eroja, joka on tärkeä tekijä koiran tasapainoisuuden luomisessa. Sillä todella on iso ero, jahtaako koira kovaa kyytiä älypalloa ympäri asuntoa, vai makaako se paikoillaan järsien muhkeaa luuta. Kumpaakin kuitenkin kutsutaan virikkeellistämiseksi. Tekemistä on erilaista, eikä mikä tahansa tekeminen ole kaikkiin tilanteisiin sopivaa. Kevyenkin pallon heiton jälkeen on hyvä pysähtyä käyttämään nenää, lajittelemaan ruoka-aineita tai repimään ja tavoittelemaan ruokaa. Näin koira ja sen elimistö pystyy jatkossakin myös rauhoittumaan ja palautumaan.

"Tietenkin pallon noutaminen, agility tai muut kiihdyttävät tekemiset ovat usein hauskoja ja mahtavia. Hauskaa ja mahtavaa ei kuitenkaan ole niiden järjen rajojen ylittäminen."

Seuraavat fysiologisen mekanismin tietoisku ei ole aivan näin yksinkertainen kuin joksi se on kirjoitettu, sillä mutkat on vedetty suoriksi asian oivaltamiseksi; kun koiran elimistössä tapahtuu muutos, neuroneiden väliset synapsipinnat välittävät viestejä aivoille tulevista tehtävistä elimistössä. Mitä useammin nämä synapsipinnat ovat käytössä, sitä useammin ne herkistyvät käyttöön. Näin esimerkiksi koiran pelko saattaa ihmisen mielestä itsestään yleistyä, vaikka emme ole kokeneet tehneemme käyttäytymiselle mitään. Samalla tavoin riittävän pitkään käyttämättä tai vähän käytössä olevat synapsireitit saattavat ikään kuin surkastua. Tähän pyritään esimerkiksi käyttäytymisterapialla eroahdistuskoulutuksessa. Käyttäytyminen koulutetaan tasolla, jossa pelkokäyttäytyminen ei ilmene, eivätkä lopulta nämä tiehyet ole enää samalla tavoin aktiivisesti tarjoutumassa käyttöön kaikissa tilanteissa. Tämän lisäksi puututaan opittuun käyttäytymiseen. Vaikka tämä on lähinnä nippelitietoa ja asian fysiologinen laita on toisaalta ymmärrettävyyden vuoksi äärimmilleen pelkistettynä, on vauhdikkaamman koiran omistavan hyvä miettiä minkälaisia kehon reittejä hänen koiransa touhuissaan ylläpitää.

Koira on mestari yhdistelemään asioita. Jos mökillä heitetään aina palloa, koira voi kiihtyä jo tutuista tuoksuista matkalla mökille tai omistajien pakatessa tiettyä kylmälaukkua autoon. Mökillä koiran elimistö voi olla ylikierroksilla koko mökkeilyn ajan. Tämän jälkeen kotiin saapuu aivan ylikierroksilla käyvä koiraterroristi, jonka uudet käytöstavat manifestoituvat kotiympäristössä mitä mielenkiintoisimpiin muotoihin. Yleensä ne muodot eivät miellytä omistajaa. Tällaisessa kohdassa kenellekään koiran perheessä ei välttämättä näytä millään tavalla selvältä, mistä tämä käyttäytyminen on saanut alkunsa, sillä juurihan koira on ollut lomalla ja saanut riehua niin paljon kuin haluaa. Todellisuudessa avain on usein juuri siinä; ”saanut riehua niin paljon kuin haluaa”.

Saako sitä palloa sitten noutaa? Tietenkin. Vaan kuinka paljon ja millä tavalla? Noutajalle esineiden kantaminen ja noutaminen voi olla rotutarpeellisesti erittäin tärkeää ja pitkällä aikavälillä rauhoittavaa tekemistä, jolloin noutamisen määrä ja laatu muuttavat merkityksensä täysin. Jos koira kuitenkaan ei ole noutajatyyppiä ja ylikiihtyy toiminnasta liikaa, on suositeltavaa purkaa leikkihetket hieman toiseen muotoonsa; palloa voi opetella myös etsimään, kepin kanssa voi opetella tekemään temppuja ja leluja voi tavoitella erilaisia tottelevaisuusharjoituksia tekemällä. Kaiken ei tarvitse olla päätöntä sinkoilua. Valveutuneempi koiran kouluttaja osaa kääntää leikit impulssikontrolliharjoituksiksi, joissa koira oppii tarjoamaan rauhallista käyttäytymistä saavuttaakseen kiihdyttävän palkkion.

Hetket on hyvä purkaa erilaisiin vaiheisiin; välillä saa juosta kovaa, välillä täytyy miettiä. Toisinaan lelun perään saa singahtaa, mutta joskus täytyy malttaa tehdä harjoitukset ennen kuin on lupa mennä jo hetki sitten heitetyn lelun perään. Harjoitus on usein syytä päättää rauhoittavaan virikkeeseen. Voit vaikka täyttää koiralle vatiin revittyjä pahvisilppuja, joiden joukosta voi etsiä nameja, antaa sille luun järsittäväksi tai viedä sen rauhalliselle nuuskuttelulenkille etsimään nameja metsästä. Tärkeintä on löytää elementit joista rakentuu juuri oman koirasi tasapainotila (homeostaasi), johon koirat luonnostaan pyrkivät jos saavat siihen oikeat työkalut. Tasapainotilaan vaikuttavat koiran yksilölliset kyvyt sietää stressiä, yksilölliset elimistön tavat toimia sekä se, kuinka hyvin sinä osaat tasapainottaa ja kanavoida koiran vilkkautta ja toteuttaa tarpeiden täyttämisen mahdollisuuksia. Koiralle sopivan virittyneisyyden mahdollistaminen ja siitä tehokas palautuminen on tärkeää. Vaikka stressi on elinehto, siitä voi liiallisissa määrin kasvaa arkielämään ikävä varjo, joka näyttäytyy mitä erikoisemmissa muodoissa kunnes alamme kuvittelemaan, että kyseessä on koiramme ominaispiirre. Vaikka koirien ylivilkkauden ja impulsiivisuuden piirteiden onkin todettu jossakin määrin muistuttavan ihmisen ADHD:ta ja nämäkin piirteet ovat sinänsä mahdollisia ominaisuuksia, suuri osa koiran omistajista voisi yllättyä huomatessaan, kuinka tasapainoiseksi oma koira on mahdollista avustaa.