Kun koira puree

Yksi näkökulma siitä, kuinka suhtautua oman koiran aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Koiran ongelmakäyttäytymisen tunnetaan aiheuttavan koiran omistajalle henkilökohtaisia tuntemuksia. Taustalla on usein syyllisyys ja epävarmuus omista kyvyistä ja taidoista koiran omistajana. Toisaalta kääntöpuolena katse siirretään turhan usein myös koiran ongelmallisuuteen yksilönä, huomioimatta kummemmin esimerkiksi ympäristön vaikutuksia ongelmakäyttäytymisen syntyyn. Usein koiran aggressiivisuuden vuoksi sen otsaan lyödään leima, joka väittää koiran käyttäytymisen olevan muuttumatonta – ja toisinaan koiran jopa olevan kelvoton lajinsa yksilö. Aggressiivisuuteen on ymmärrettävääkin reagoida voimakkaasti, sillä kyseessä on usein perheen lasten tai muun ympäristön turvallisuus. Näissä tapauksissa onkin tietenkin otettava huomioon, että kouluttaminen voi olla pitkällinen prosessi ja onnettomuustilanteen elementit olemassa koko koulutuksen ajan.

Kipu on yksi yleisimpiä aggressiivisuuden aiheuttajia. Jokaisen aggressiviisuutta ilmentävän koiran kohdalla onkin aiheellista pysähtyä pohtimaan, onko koiran terveys tarkistettu. Tämä koskee erityisesti tapauksia joissa aggressiivisen käyttäytymisen kanssa ei ole aikaisemmin ollut ongelmaa, mutta myöhemmin koiran pinna vaikuttaa lyhenevän. Koulutukseeni saapuvista aggressiivista käyttäytymistä ilmentävistä koirista n. 80%:lla on paljastunut terveysongelmia. Näistä lähes jokaisen aggressiivinen käyttäytyminen vähintään lievittyy jo tarvittavalla lääkityksellä ja tukihoidolla, jonka lisäksi toteutetaan koulutustyötä tarvittavissa määrin. Silti vain n. 38% lapsia näykkäisseistä koirista päätyy eläinlääkärin tutkimuksiin, (Adams Clark 1989, useita tukevia tutkimuksia).

Koirien aggressiivisen käyttäytymisen puhkeamiselle on laskettu lukuisia tieteellisiä keski-arvoja, (esimerkiksi Beaverin tutkimuksessa 1983 jota sittemmin tukivat lukuisat tutkimukset, keski-iäksi muodostui 3 vuotta). Kaikkea aggressiokäyttäytymistä ei voida niputtaa yhdeksi tutkittavaksi ilmiöksi lukuisten eri aiheuttajien vuoksi - ainakaan yksilön ongelmanratkaisun kohdalla. Tämän puitteissa pelkkä tutkimustieto ei auta oman koiran aggressiivisuuden selvittelyssä puusta pitkälle, mutta aggressiivisen käyttäytymisen aiheuttajien ymmärtäminen voi kuitenkin auttaa ymmärtämään ilmiötä paremmin.

Aggressiivisella käyttäytymisellä on pääsääntöisesti kaksi tarkoitusta; joko saavuttaa jotakin tai päästä eroon jostakin. Perimmäinen tarkoitus on tilanteen kontrolloiminen – ei siis koiran vallanhimon vuoksi, vaan tilanteesta selviytymiseksi. Koiran aggressiivinen käyttäytyminen ei siis ole vallanhaluun liittyvä ominaispiirre. Yleisesti käyttäytymisellä on jonkinlainen ympäristöstä kumpuava syy tapahtua. Aggressiivisuuteen tulisi suhtautua koiran hyvinvoinnin ongelman seurauksena, sillä aggressiivisen käyttäytymisen on tarkoitus auttaa koiraa sopeutumaan ympäristöönsä. Toki koiran persoonallisuudella, (kuten esimerkiksi taipumuksella matalaan sovinnollisuuden piirteeseen tai korkeaan neuroottisuuteen), voi olla vaikutuksia aggressiivisuuden ilmenemiseen. Koirilla tavataan myös nk. idiopaattista aggressiivisuutta, jonka lähde ei ole kenellekään selvillä, mutta se on oikeastaan luokka johon on kiva laittaa vähän kaikenlaista, johon ihmiset eivät ole keksineet sopivaa syytä. Aggressiivisuuden luokittelemista idiopaattiseksi tulisikin välttää, sillä todennäköisemmin kyseessä ovat ihmiselle tunnistamattomat syyt kuin koiran taipumus selittämättömään aggressiiviseen käyttäytymiseen. Syy-yhteyksien näkeminen voi tuntua joskus yllättävänkin haastavalta, mutta käytännössä kaikella elävällä organismilla on syy käyttäytymiseensä.

Niin hassua kuin onkin sanoa, jokaisen koiran tulisi kyetä olemaan aggressiivinen. Jos eläimellä ei ole kyvykkyyttä aggressiivisuuteen, siltä puuttuu hyvin olennainen osa elollisen olennon käyttäytymisvalikoimasta. Aggressiviisuudella on tärkeä tarkoitus; suojella yksilöä ja sen hyvinvointitarpeita.

"Aggressiivisuuteen tulisi suhtautua koiran hyvinvoinnin puutteen seurauksena, jolloin aggressiivisen käyttäytymisen on tarkoitus auttaa koiraa sopeutumaan ympäristöönsä."

Aggressiivisuus on lähes poikkeuksetta pelkoon liittyvää käyttäytymistä, vaikka se voi joskus tuntua etäiseltä ajatukselta. Koiran aggressiivisuutta ei tulisi tarkastella ihmisen tunteiden kaltaisena vihana, sillä ihmisen tunnemaailma on hyvin erilainen kuin koirien. Usein koirien aggressiivinen käyttäytyminen kuitenkin luokitellaan vihaisuudeksi - ja lemmikkikoiralle huonoksi ominaisuudeksi. Koiran leimaaminen vihaiseksi on aina ongelmallista, sillä se tuo koiran käyttäytymisen esiin kuin se olisi muuttumatonta, ja tämä haittaa todellista ongelmanratkaisua.

Vielä eläinlääkärin tutkimuksista. Aggressiivisesti käyttäytyvän, muuten fysiologisesti oireettoman koiran tutkimuksessa koiran turkin vilkaiseminen kiiltäväksi ei riitä. Mieluiten tulisi tutkia yleisimmät aiheeseen liittyvät vaivat kuten kilpirauhasen ongelmat ja ortopediset haitat ainakin kliinisin tutkimuksin. Pelkät otetut lonkkakuvat ilman kliinistä tutkimusta eivät välttämättä kerro lonkan toiminnallisuudesta arkielämässä. Kipu ei välttämättä selitä koko käyttäytymistä, mutta se voi kyllä luoda ylimääräisen terän käyttäytymisen päälle, tai olla yksi alkuperäisistä aiheuttajista. Tutkimusten mukaan ihmistenkin käyttäytyminen muuttuu kivun/epämukavuuden seurauksena pitkällä välillä aggressiivisemmaksi.

Kivun lisäksi aggressiiviselle käyttäytymiselle voi olla lukuisia muita altistavia tekijöitä, kuten laji- ja rotutyypillisten tarpeiden täyttymättömyys ja sitä kautta tai stressikierteeseen päätyminen. Jokaisessa tapauksessa koiran omistajan tärkein tehtävä aggressiivista käyttäytymistä havainnoidessaan on selvittää mikä koiraa vaivaa ja auttaa koiraa sen leimaamisen sijaan. Aggressiivinen käyttäytyminen ei ole minkäänlainen ominaisuus ja lähes poikkeuksetta kyse on muokattavasta käyttäytymisestä siinä missä muissakin koulutuksellisissa asioissa. Ehkä kuitenkin usein on niin, että aggressivisuutta tulisi muokata enemmän hyvinvoinnin, kuin akuutin oireeseen (aggressiivinen käyttäytyminen), puuttumisen kautta.

Aggressiivisuuden tulisi olla jokaisen elävän olennon käyttäytymisrepertuaarissa hyvinvoinnin takaamiseksi, mutta se ei luonnollisesti tarkoita etteikö aggressiivinen käyttäytyminen saisi huolestuttaa – ja sen tulisikin huolestuttaa, sillä aggressiivisuus ei ole sattumaa. Näin ollen myöskään yksittäisen näykkäisyn tehneen koiran lopettamiseen ei ole eettisiä perusteita.

Koirilla aggressiivisuutta tavataan ainakin niin resurssiaggressiivisuuteena (ruokaan, leluihin, makuupaikkoihin jne. liittyen), ärsykkeestä laukeavana saalistamisena, puolustautumiseen ja pelkoon liittyvänä aggressiivisuutena, kohteen vaihtamisena sijaiskohteeseen (ilmenee joskus esimerkiksi ihmisen laittaessa kätensä koiratappelun väliin), turhautumista aiheuttaneen koulutuksen seurauksena, xenophobisena (vieraisiin ihmisiin liityen), muina fobioina, lisääntymiseen liittyvänä (pentujen suojelu tai valeraskaus), käsittelyyn reagoimisena, neurologiasta johtuvana (sairaudet), leikkiin liittyvän kiihtymisen päätteeksi, jonkin välttämiseen tarkoitetttuna (esim. hoitotoimenpiteiden välttäminen), laumaan liittyvänä sekä näiden ja monien muiden erilaisina yhdistelminä. Ammattilaisen apu on hyödyllistä, kun käyttäytyminen tarvitsee purkaa pienempiin osiin tarkastelua varten. Varsinkin monipuolisesti aggressiivisuutta ilmentävillä moniongelmaisilla koirilla on usein monia käyttäytymisen lähteitä ja käyttäytymisen purkaminen voi olla haastavaa.

Tärkeinpänä aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyvänä tietona tulisi omaksua, että käyttäytymisen hoitaminen edellyttää käyttäytymisen syyn selvittämistä - ja ymmärrystä, ettei aggressiivinen käyttäytyminen yleisesti ole koirassa oleva mukautumaton ominaisuus tai luonteenpiirre. Aggressiivinen eläin on ahdistunut tai pelokas, eikä näiden emootioiden hoito onnistu lisäämällä koiran ahdistuneisuutta tai pelkoja entisestään esimerkiksi rankaisun keinoin tai rajoittamalla koiraa lisää esimerkiksi aggressiivisuutta aiheuttavien resurssien, kuten sohvan saatavuuden suhteen.

Aggressiivista käyttäytymistä ratkaistaessa ensimmäinen askelmerkki on eläinlääkärin tapaaminen epätodennäköiseltäkin tuntuvien terveysongelmien poissulkemiseksi. Ongelmakäyttäytymiseen erikoistunut ammattilainen voi myös auttaa arvioimaan lääkäritapaamisen tarvetta ja suositella mahdollisesti sopivaa lääkäriä.